taas kirjoitan. mutta sanon suoraan että nyt olen loppu. mitä elämää se on kun tahtoisi vain maata kerällä sängyllä, se kun päivisin laskee vain tunteja siihen että pääsee nukkumaan, se kun ravaa röökillä tietäen tuhoavansa keuhkojaan mutta joka ei vois vähempää kiinnostaa ? ajatukset jotka tuhoavat kaiken mitä sulla on. haaveet muuttuu painajaisiksi. on vain pieniä polkuja ja toivot lisää tiikerinraitoja. en enää tunnista itseeni peilistä. mua viedään. enkä jaksa välittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti