Aika masis-painotteista viime tekstit olleet, en kumminkaan mitään sääliä haluu kerjätä. Nyt vaan on oltu aika pohjalla, enkä oo enää jaksanut esittää muuta. Vaikka edelleen vointi on aika huono, niin ymmärtääkseni mulla on kuitenkin jo huomenna uloskirjoitus. En todellakaan koe olevani siinä kunnossa että kyseinen päätös olis järkevä, mutta ilmeisesti nyt on sit vaan vähän niinku pakko herättää ittensä masennuksen maailmasta ja alkaa taistelemaan. Suoraan sanottuna just nyt elämä tuntuu ylivoimaiselta enkä jaksais taistella, mutta eipä taida olla muuta vaihtoehtoa. Olenhan ennenkin selvinnyt, ehkä siispä nytkin...?
Jos nyt vaan tekisi sen päätöksen, että minähän taistelen. Monesti sen näiden vuosien aikana oon joutunut tekemään, ja ikävä kyllä musta tuntuu että eipä tämä viimeinenkään kerta varmaan ole, kun joudun etsiä uudelleen itestäni sen vahvan minän joka haluaakin elää.. Nyt kuitenkin varmaan järkevintä on että alan oikeesti taistelemaan, just tänään, just nyt. Vaikken vielä usko mun tsemppilauseisiin, niin ehkä ne alkaakin toimia. Ehkä voinkin selvitä. Ja on mussa vielä joku puoli joka herää siihen, että on kyllästynyt sairastamaan. Oon niin väsynyt että aina putoan pohjalle ja joka kerta luulen etten pääse enää sieltä nousemaan. Mutta ei kukaan muu voi tehdä sitä kuin mä ite. Joten nyt perkele taistellaan, en jaksa elää kuolemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti