"Kuule mun toive, mä haluan pois / eikö aikani täynnä jo ois ?
Olen jo nähnyt tämän elämän / kaiken sain ja vielä enemmän"
(ARTTU WISKARI - Tuntematon Potilas)
Aina pohja valmiina ottamaan vastaan, vaikka luulin jo muuta.
Olihan se ollut jo vaikeeta, mutta pari päivää sitten hajosin taas.
Luotettava ihminen piti mun kädestä kiinni etten raapisi itseeni.
Auroraan turvaan, 8-2 ja tarvittavia. Päätä särkee enkä jaksaisi.
Saa täällä sentään rumia vessaselfieitä ja ravaan ihan liikaa röökillä. Mä en tosiaan tiedä miten tää meni taas näin. Tukiverkko pitää kiinni mutta just nyt tuntuu että taistelu on vienyt voimat. Väsyttää. Kuuntelen musiikkia ja yritän vaan hengittää. Haluisin olla se vahvempi minä, luulin että pääsin jo näistä ajatuksista eroon. Luulin olevani jotain muutakin kuin tätä. Ehkä olin väärässä. Hukassa oon ainakin. Eikä ne täällä mua kauaa jaksaa pitää, uskovatkohan enää hekään minuun. Oma asenne on se tärkein, sen tiedän paremmin kuin hyvin näiden vuosien jälkeen, mutta en tiiä uskonko itsekään enää yhtään mihinkään.
Keep fighting still. Mäkin niin hemmetisti yritän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti