Tänään tajusin että oikeesti, oon niin hiton kyllästynyt sairastamaan. Oon väsynyt olemaan väsynyt. Miksi mun pitäisi aina olla huonossa
kunnossa ja todistella kaikille vaan kuinka sairas oon ? Mitä se loppupeleissä hyödyttää ? Mä vaan järjestelmällisesti tuhoan itteäni mutta en
uskalla myöntää sitä, en ainakaan kokonaan. Jos vihdoin edes yrittäis opetella antamaan itelleen luvan siihen parempaan oloon.
Mutta vaikka muuten sairastaminen puuduttaa, niin syömisongelmista en kykene päästämään irti. Kahvia, light-limua, heikottaa, 76h paastoa enkä
siltikään saisi syödä, sydänkin hakkaa, en jaksaisi nousta kun silloin pyörryttää, piiloudun kahden suuren hupparin alle (ja siltikin on valtava olo).
Ja siltikin vaan jatkan jatkan jatkan tätä, mikä hitto mua vaivaa ? En vaan pysty syömään, en pysty, siirrän sitä aina vaan eteenpäin ja kynnys
kasvaa. Mua ärsyttää että tää on näin vahvoilla mun päässä, mutten oo vielä "tarpeeksi sairas". Ja en ole lähelläkään laihaa, en vielä pitkään
aikaan, joten pakko vaan jatkaa tätä vaikken oikeasti enää jaksaisikaan. Mutta koska mä sit oon "tarpeeksi sairas" ? Välillä kyllä inhoon olla mun pään sisällä.
Taas odotan vain että yölääkkeet alkaisi vaikuttamaan. Huomenna tahtoisin syödä vihdoin, edes aamupuuron, mutta en tiedä onnistunko
kuitenkaan. Mutta ehkä huomisesta tulisikin silti jokatapauksessa parempi päivä, jos vaan päätän niin ? Öitä ihanaiset, take care&keep fighting ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti