Inpatient // (tw)

Osastolla. Tosin nyt ihan pikkuisen aikaa vain, ihan vaan että saan kerättyä edes vähän niitä voimia takaisin ja ajatukset jotenkin järjestykseen.
Nyt oon aivan totaalisen loppu. Henkisesti ja fyysisesti. Makaan vain kerällä sängyssä. Voimia ei yksinkertaisesti vaan oo mihinkään just nyt.

Ja niin. Kynnys syömiseen kasvaa ihan koko ajan ja yhä vain suuremmaksi - viimeksi tosiaan söin silloin torstaina, eikä pää vielä hetkeen tahtoisi antaa lupaakaan siihen syömiseen. Siitä tulee taas päivä päivältä vaikeampaa. Kyllä mä välillä tahtoisinkin syödä, mutta sitten hillitön ahdistus valtaa (usein jo pelkästä ajatuksesta), ja sitä paitsi tuntuu ettei se aina enää ole edes mustakaan kiinni. Mun pää saa jotenkin aina vakuutettua mut siirtämään sitä; "no huomenna syön.. no eikun ylihuomenna, no jos nyt vielä yhen päivän oon syömättä, entä jos syönkin vasta silloin myöhemmin, no ei vielä, ei oo niin paha".... mut en mä vaan pysty, en pysty, se ahdistaa ihan liikaa taas. Se kaikki on niin vahvana taas mun päässä, kieltää syömästä, huutaa aina kun sitten syönkin. Tää on taas sitä helvettiä kuin silloin. Ja silti en osaa päästää irti. En mä saa. En vielä. En ennen kuin se on mustaa valkoisella, siihen asti on pakko jatkaa, siihen asti oon terve. Ja epäonnistunut. Säälittävä läski. Tyttö joka ei enää osaa edes laihtua. Kyllä, niin säälittävä mä oon. En jaksaisi tätä, mutta vielä en saa irroittaa.

Mutta pärjäilkäähän. Väsyttää. Odotan vaan unta. Oikeesti melkein rukoilen että saisin nukuttua, ei näinkään voi kauaa jaksaa. Oon niin loppu.