Nyt ei oo hyvä olo, mutta tästäkin selvitään niin kuin ennenkin. Ahdistus vaan jyskyttää takaraivossa, huonot ajatukset matelee takaisin, mutta tajusin ajoissa
ottaa tarvittavan, jos tää helpottaisikin sitten tästä. Iltaa piristi silti kun juttelin yhden mukavan oloisen ihmisen kanssa, hei uusi ystävä jos tätä luet.
Tekee mieli kirjoittaa, mutta kai se olis taas vaan sitä samaa ahdistuspaskaa kuin ennenkin. Älkää ymmärtäkö väärin, on mulla ollut hyviäkin päiviä ja
eilenkin oli oikein mukavaa, oltiin perhetutun kanssa vähän viihteellä. Mutta sitten kun näitä hetkiä tulee, ne vaan tulee ja kunnon voimalla. Mä en
pysty taistelemaan aina täydellisesti ja kokonaan, välillä mullakin on paha olla ja huonompia hetkiä. Että ei mun elämä aina herkkua ole, mutta pakko
vaan jatkaa taistelua. Ja tiedän että hyvinä päivinä nää tällaiset tekstit tuntuu oudoilta, mutta nyt vaan tuntuu tältä enkä jaksa valehdella enää.
Kyllä mä tiiän että selviän tästäkin, mulla on ihania ihmisiä ympärilläni jotka tukee. Välillä vaan on kai ok että mäkin saisin kirjoittaa niistä huonommistakin
hetkistä. Ehkä kaikki kyllästyy lukemaan näitä tällaisiakin, mutta pakko vaan saada purettua edes johonkin tätä pään sisällä vallitsevaa sotaa. Välillä mun
pään sisällä ajatukset huutaa niin kovaa etten pysty keskittymään yhtään mihinkään muuhun. Niin kuin nyt. Mutta kun tän kanssa on elänyt tarpeeksi kauan,
kai siihenkin on jo tottunut. Välillä vaan musta tuntuu niin voimattomalta. Mut kai mä vielä tän joskus voitan. Pakko ainakin yrittää.
Äh ei tää tekstikään suju. Ehkä keitän itelleni vaan vähän herkkukahvia ja meen viltin alle piiloon koko maailmaa. Jakselkaa. Kyllä mäkin tästä vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti