Postaan kun ei unikaan tule. En sit ennen aattoa saanutkaan kirjoitettua, fiilisteltiin niin joulua jo etukäteen. Vietin tosiaan pikku joulubreikin mutsin luona, joka teki hyvää. Aattoaamuna oli ihana herätä riisipuuron tuoksuun, ja katselemaan telkusta joulupiirrettyjä. Pyhät meni oikeen rennosti, niihin mahtui leffoja, herkkuja, ihan kunnon lagaamista ja niin edelleen. Kyllä mä tästäkin joulusta oon kiitollinen.
Mutta vaikka ihanaa olikin ja pyhät sinänsä meni oikein kivasti, en tahdo valehdella.. mä tunnistan taas syömismörön äänen päässäni, se on vahvistunut taas, ja tuntuu vain vahvistuvan. Tuntuu kuin joku huutaisi jo niitä kauniita mutta oi niin valheellisia sanojaan. Oon nähnyt taukoomatta sh-unia, ja suoraansanottuna en jaksaisi enää taistella vastaankaan. Tää on mun turvasatama ja samaan aikaan ihan hirveetä helvettiä. Mutta en kestä näinkään. Tuntuu että nyt mun on pakko vaan taas tarttua mörön käteen ja antaa viedä mukanaan. Tää alkaa nyt jo viemään mua täydellä voimalla, ja oon liian heikko olemaan muutakaan kuin osa tätä samaa vanhaa tuttua valhemaailmaa. Musta tuntuu että nyt tää tulee viemään kunnolla... ja mun on pakko antaa sen viedä.
Anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti