Happoradiota ja unettomia öitä

miksi mä kuuntelen vanhoja biisejä yksin pimeässä huoneessa ?

siinä odotan epätoivoisesti unta, yritän olla naama peruslukemilla.

ihan kuin ne kappaleet iskisi tajuntaan ja flashbackit palaa.
tukahdutettuja tunteita ja itkemättä jääneitä kyyneleitä on liikaa.

miks satutan itseeni yhä uudelleen, miks en hyväksy todellisuutta ?

mielessä kun vuorotellen hengitin ja sit taas meinasin tukehtua.

paljon olen saanut vuosien edetessä, mutta paljon oon kadottanutkin.

välillä en vaan pysy todellisuudessa.. pakko paeta muistoihin.

ja ei, se ei oo sen kivun arvoista. tahtoisin vain hittovie elää.