Nyt soi: In Flames - Take This Life
Hiyaa. En tiennyt aluksi kehtaanko kirjoittaa asioista niin kuin ne on. Koska nyt suoraan sanottuna, mulla ei mee hyvin. Toki viime viikolla oli hyviäkin hetkiä, ja eiköhän tähänkin viikkoon oo mahtunut hymynaiheitakin, mutta silti... musta tuntuu että luisun jonnekin, enkä saa tätä pysäytettyä vaikka tekisin mitä. Kun oikeesti tuntuu etten vieläkään ole palautunut kokonaan viime romahduksesta, ja voimat on edelleen ihan naurettavan vähissä. Itkut on päästetty ja liian monet tupakat poltettu. Ei mun ollut tarkoitus tulla vain kitisemään, mä ihan oikeesti taistelen jokaikinen päivä, mutta yksinkertaisesti voimat hupenee.. oon niin väsynyt taistelemaan. En jaksaisi kuristavaa tunnetta ja pimeitä ajatuksia, en jaksaisi että ahdistus yrittää vallata välillä ja yhä vaan enemmän kokonaan. Välillä vaan herää turhautuminen, ja tänäänkin vedet silmissä kiroilin että miks mun pitää aina jaksaa, miks en saa vain elää. Mua väsyttää olla vaan se sairas. Ja vaikka taistelisin, tuntuu etten loppupeleissä ole edes edennyt mihinkään, en ees näiden kaikkien kipeiden vuosien jälkeen. /////
/// Mutta jos pakotan itseeni löytämään hymynaiheita, niin yks joka oikeestaan pitää mut kasassa, on tuki mitä ympäriltäni saan. Mielettömiä ihmisiä ympärillä, ja mua tsemppaa myös asumisyksikön yhteisö ja ohjaajat. Ilman tukea tästä ei tulis mitään. En ees uskalla ajatella missä olisin ilman tärkeitä ihmisii ympärilläni.
Loppuun vielä että muita plussia on olleet esimerkiksi JBL:n uudet kuulokkeet (aika luksusta halpis-nappikuulokkeiden jälkeen), In Flamesin uudestaan löytäminen ja musiikin maailmaan uppoutuminen, no ne ihan tavallisetkin röökihetket mun lempparityypin kans, iltateet, kesäyöt..... mä yritän keksiä näitä niinäkin hetkinä kun en jaksais ajatella tai tuntea yhtään mitään. Joten älkää pliis sanotko etten edes yrittäis parantua. Tsiisus mä taistelen. Taistelkaa tekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti