Always a part of me, until the very last day.

Hei, minä täällä. Ärsyttää kun taukoa kertyi jälleen vähän turhan paljon.

Aika rankat parisen viikkoa takana, joka osiltaan vaikutti postailuun.

Nyt jo tiukasti yritetään päästä takasin jaloilleen, päivä kerrallaan.
Voisin jotain kertoa päivistä, availla fiiliksiä ja muutenkin päivittää.
Tää postaus saattaa venähtää tauon kertymisen takia. Koittakaa kestää !

On tässä tosiaan viime aikoina mennyt kehnommin. Yritin taistella niin hemmetin kovaa, selvitä päivistä, mutta viime viikolla voimat meinas loppua aivan kokonaan, ja vietinkin sit yhden yön Aurorassa. Ehkä se lopulta kuitenkin teki hyvääkin, ei olo ainakaan kehnommaksi muuttunut, ja sain hiukan levättyä. Nyt oon mennyt tosi rauhassa ja hetken kerrallaan, yrittänyt taistella aivan tosissani. Vieläkin voimat ihan turhauttavan vähissä, mutta oon pakottanut sen taistelijamoodin taas päälle, ja onhan fiiliksetkin jo tasaisemmat kun viikon takaiseen vertaan. Edelleen väsyttää ja välillä on pakko tsempata - vaikka sit vaan muiden takia - mutta tsempannut oon kuitenkin. Ja eiköhän tää muutu taas selkeämmäksi, pikkuhiljaa alan toivottavasti näkemään sen taistelijan mun sisälläni. Mua vaan väsyttää se, että vaikka kuinka kirjoittaisin paranemisesta ja siitä kuinka aion taistella, niin todennäköisesti joudun kamppailemaan koko loppuelämäni kaiken tän sisäisen vuoristoradan kanssa, koska se on suuri osa mun sairautta, enkä varmaan ikinä kokonaan tule parantumaan. Mutta toivon kuitenkin että tilanne tasottuu vuosien myötä, ja pikkuhiljaa ehkä voin olla aito, onnellinen minä, joka jaksaa taistella läpi pahimmatkin hetket. Ainakin mulla on ympärillä ihmisiä, jotka auttaa siinä.

Ei kai tän ihan näin syvälliseksi pitänyt mennä, hupsista. Vaikka on ollut vaikeeta, niin viime päivinä on ollut aihetta hymyilläkin. Nää ihmiset mun ympärillä ensinnäkin, ei riitä sanat kuinka kiitollinen oon. Sit hyvät yöunet ja hitaasti nautitut aamukahvit on aika luksusta. Ja koska fiilistelen täällä usein pinnallisuusjuttujakin, niin hehkutan että vihdoin hiukset on taas kunnolla back to black, enkä ees muista koska viimeksi olisinkaan ollut näin tyytyväinen hiustilanteeseeni ! Oikein iso kiitos soulmatelle joka toissapäivänä värjäämisessä auttoi, arvostan. Tervetuloa hyvät hiuspäivät...? Ja okei sorii, en halua kuulostaa itserakkaalta, oon vaan niin fiiliksissä kun ulkonäössä on edes jotain mistä on tyytyväinen itsessään.

(#ootd ja lempparipaita // ps. tsekkaa ig: droptheknifee)

Jos tähän vielä jotakin, niin lyhykäisyydessään voisin kertoo pikkujuttuja eilisestä ja vaikka toki tästäkin päivästä, vaikkei maatamullistavia juttuja ole tapahtunutkaan. No siis, ensinnäkin tänään ja eilen aamulla jaksoin jopa meikata ennen aamukahvia ja söinpä aamupuuronkin piiiitkästä aikaa. Eilisen koko aamupäivän oli aika tööt olo kahvista huolimatta, joten otin aika rauhassa, lähinnä seikkailin blogiavaruudessa ja yritin kerätä voimia, kun ihan oikeeta menoakin oli luvassa. Kuulokkeista pauhasi MCR:n vanha kunnon tuotanto, joka teki hyvää. Päivällä näin lääkäriä tosiaan ja taas korostettiin mm. sitä, että mullakin on välillä oikeus levätä ja ottaa rauhallisemmin - ja ehkä varsinkin just nyt, kun ollut rankempaa. Anyways, sit oon vaan nauttinut ihan parhaan ihmisen seurasta - sekä eilen että tänään, fiilistellyt uutta tukkaa, juonut tavallista enemmän kahvia, tänään emoillut kokomustissa, ja ihan vaan nollannut aivoja hömppäsarjojen parissa. Ja okei, myönnän että käytiin soulmaten kans lähikaupassa hakemassa ihan huolella herkkuja, mutta just nyt mua ei oikeesti edes haittaa. Tuon samaisen ihanan tyypin kans juotiin myös yhdessä iltateet ja naurettiin höpöjutuille.... Ja ehkä tää kaikki on muille ihan peruskauraa, mutta mulle arjen pikkujututkin on aika plussaa - niitä oppii yhä uudelleen arvostamaan.

Miten teillä muilla taistelijoilla on alkuviikko sujunut, yay/buu ?
Mä palailen, jos kirjoitusinspis tätä myötä jatkuisikin. Take care !