Ajatuksia

niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää/eikä kukaan tiedä et on onneton, kun ei sieluunsa nää/niin kuin pieniä polkuja risteilevii, jotka johtavat ei mihinkään/mut se terä joka sydämessä on kii, viiltää syvempään"
(Ressu Redford - Pieniä Polkuja)

juon kahvia ensin ruohikolla istuen ja myöhemmin iltateetä osaston sohvalla. ja mietin miten päästin itseni taas tähän kuntoon. melkein hävettää, kun vielä hetki sit hehkutin niin kovin vaan kuinka elämä rullaa ja että kuinka onnellinen oon.. hah. tuntuu että ne tunteet on taas kadonneet. että mä olen taas pudonnut pohjalle, sairaus on ottanut vallan ja on niin heikko olo etten enää usko että pääsisin takaisin jaloilleni. tahtoisin niin hemmetin paljon uskoa parempaan ja pystyä hymyilemään aidosti, ilman sairaita ajatuksia jotka vaan syö mua sisältäpäin ja tuhoaa sitä oikeaa minää. miksi aina palaan tähän pisteeseen ? 

mutta hei, jos pakotan itseäni löytämään edes jotain positiivista tästä viikosta..? 
kuten sen että mun täti toi eilen lukemista ja tänään sain yölääkkeet aiemmin. jos jotain pinnallisempaa, niin päätin antaa itselleni luvan ihan mahtavaan juttuun: tänään laitoin tilaukseen uudet hiustenpidennykset. kai sitä voi itselleen sallia tällaisen, ja ehkä tää jatkossa motivoikin mua, tarkoitin silleen että kun on ees jostakin kohdasta itsessään tyytyväinen - mulle ne nyt sattuu olemaan esimerkiks lävistykset ja hiusjutut. | muita plussia: herkkukahvi, läheisten tuki ja voimahalit.


taidan päättää postauksen tällä kertaa tähän, jos unikin tulisi.
tää oli ehkä vähän sekava postaus, mut niin on mun mielikin.