Tämä tunne on jotain joka hiljentää mut, ja silti voisin huutaa vain kuinka hyvä olo mulla on. Katson itseäni, arvet käsissä mutta se kaikki on muuttunut. Alan saamaan minuutta takaisin, mä en enää ole pelkkä sairaus, en piilossa miljoonan kuoren alla hiljaa jaksamatta mitään. Hymy leviää huulille ja mä oon elossa. Nyt mä tunnen sen; kuulen; näen; koen. Harmaat lasit poistettiin silmiltä eikä auringonpilkahdus ole uhka. Avaan silmät. Tunnen sen. Olen minä. Olen elossa. Ja nyt mä oikeesti haluankin sitä. Mä selviän, vahvistun, mä olen jotain.
(muutama kuva, päiviltä jotka eivät enää tee kipeää)
Nämä päivät saa mut hymyilemään. Avaan silmät eikä ahdista. Aamukahvi rakkaiden kanssa, kirppiskierroksia, uimaan tyttöjen kesken, irtokarkkeja ja yhteinen karkkipäivä. Ja mä sain tuntea taas sen että saan itseäni takaisin. Tekee taas yhä enemmän mieli kirjoittaa, se on mun juttu. Sain myös kirppareilta uusia kirjoja, aion alkaa taas syventymään niihinkin, mä alan taas tekemään asioita joista saan hyvää oloa. Koska kyllä mä sen ansaitsen. Niiden vuosien jälkeen kun makasin vain sängyssä ja yritin saada henkeä. Olen taas elossa ja osallistun tähän kaikkeen. Sanon sen ääneen: mä selviän.
Nautin taas kirjoittamisesta. Palailen pian. Take care ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti