olen eksyksissä. sitä mä oon. oon rajoilla. en tiedä kumpaan suuntaan lähteä.

se kamala mörkö pään sisällä vain huutaa, se huutaa mun korvissa. se osa musta tahtoisi että mä vain yksinkertaisesti luovuttaisin. mutta. kun onhan mussa se toinenkin osa, se osa joka ei haluaisi tuhlata aikaa pelkkään sairastamiseen. se osa joka esimerkiksi tahtoisi huomenna käydä keskustassa ihan vaan rentoutumassa. mutta tämä edellämainittu mörkö tietty sitten ottaa taas kaiken käsiinsä, estää tekemästä mitään: en minä ansaitse, en minä ole tarpeeksi mihinkään, en ole mitään. ja onko mikään ? olen eksyksissä ja just nyt tahtoisin vaan antaa periksi. 

rajoilla jaksanko vai en. tältäkö tuntuu ennen ku paiskautuu pohjalle ? pliis ei.