mulla on ollut nyt viime aikoina parempia päiviä ja hyvän olon hetkiä, ja niistä oon kiitollinen. mutta se tuntuu omituiselta. tuntuu vaan niin oudolta, niin väärältä, kun ahdistus ei puristakaan kurkussa jatkuvasti pilaten kaikkea. vilkuilen vanhoja tekstejä, ja musta tuntuu etten mä oikeesti edes ansaitsisi hyviä hetkiä. vaikka nyt menee paremmin, niin koko ajan päässä kummittelee ajatus että pitäisi mennä huonommin. vaikka yrittäisin löytää hymynaiheita ja hymyillä, vaikka yrittäisin kuinka olla muutakin kuin sairauksiani - niin joku päässä kuiskailee kuinka mun pitäisi oikeesti vaan nytkin olla pohjalla. kuinka pitäisi vain repiä itsensä auki, auki niin kuin silloin, kuinka pitäisi antaa pimeyden viedä mukanaan. lopettaa yrittäminen ja antaa olla. siis mitä hittoa ? miksi mun pitäisi elää vaan kuolemaa ? oon elänyt siinä helvetissä jo. on nyt helpompi olo, ja todella toivon että se jatkuisi. en jaksa enää yhtäkään romahdusta. (ja vielä anonyymeille: uskokaa jooko että mä ihan totta taistelen. koko ajan. koska haluan. aamusta toiseen päätän jatkaa kohti tervettä elämää - paranemista.)
mutta kuten sanoin, olo on okei. olen seikkaillut keskustassa, istunut kahvilassa siemaillen chai-lattea ja kirjoittaen ajan kanssa, ilman kiirettä mihinkään. olen löytänyt Laminasta ihanan hupparin. olen kironnut nukahtamisongelmat syvimpään maanrakoon. olen polttanut paljon kynttilöitä, fiilistellyt vain. mutta ehdottomia plussia ? tänään puhuin ensin J:n kanssa puhelimessa hyvät tovit joka piristi, ja illalla myöhemmin tunnin maratonpuhelun toisen tärkeän Ystävän kanssa, ja siitäkin tuli hyvä olo. just tän vuoksi jatkan taistelua. niin että kiitos.
huomenna taideterapia, illalla joulukorttitalkoot kera rakkaimpien ihmisten.
nyt, hyvää yötä maailma. take care.
2 kommenttia:
Olet tärkeä <3
sinäkin oot <3
Lähetä kommentti