||| maanantaiselfie |||
nyt ajattelin kertoo ihan suoraan oloja ja fiiliksiä, pakko purkaa päätä ja jos ininä ärsyttää niin ei tarvitse lukea ja that's fine. anyways, suoraa tekstiä, en jaksa esittää. meinaan jos nyt ihan totta puhun, niin en voi nyt hyvin. oon aivan loppu. minä olen väsynyt. enkä tiiä tajuaako tai näkeekö kukaan, kuinka voimaton oikeesti nyt oon. tai että kiinnostaako ylipäätään ketään. ehkä mun pitäs vaan hymyillä ja jatkaa, esittää ja hymyillä, hymyillä hymyillä hymyillä, koska mitä väliä sillä on vaikka joudun joka päivä käymään taistelun itteni kanssa. sota pään sisällä. en tiedä miten päädyin taas tähän. jumitan samassa pisteessä ja tiiän että mun lisäksi kaikki mun ympärilläni alkaa väsymään ja kyllästymään ja ärsyyntymään siihen että aina mä liukastun ja putoan sinne pohjalle yhä vaan uudestaan. mutta ymmärtäkää että mä en todellakaan tahallani oo tällainen. just nyt oon enää pelkkä irvikuva ihmisestä. oon kaikkea muuta mitä tahtoisin olla. oon heikko (läski) luuseri joka ei osaa ees elää. mikä siinä on niin vaikeeta ? miksen mä osaa ?
en tiiä mikä tarkotus mulla oli tässä postauksessa. oon vaan kyseenalaistanut paljon itteeni, tätä kaikkea, sitä että entä jos oonkin koko loppuelämäni vaan se sairas. ja kun mua itseäni siis raivostuttaa olla näin helvetin heikko ja rikkinäinen, mua raivostuttaa etten oo se vahva taistelija mikä mun pitäis olla, etten kestä ja meen rikki niin helposti, että aina pohja ottaa mut avosylin vastaan kun en ilmeisesti osaa muutakaan. ja tiedättekö, kaikista eniten mua pelottaa niin sanoinkuvaamattoman paljon, että tää on se mun loppuelämä.
lopetan vuodatukseni tähän ja yritän mennä nukkumaan. huomenna on rakkaan
perheenjäsenen synttärit, joita en aio pilata mun pahalla ololla. nyt, hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti