"What doesn't destroy you, leaves you broken instead
Got a hole in my soul growing deeper and deeper
And I can't take one more moment of this silence
The loneliness is haunting me
And the weight of the world's getting harder to hold up
It comes in waves, I close my eyes
Hold my breath and let it bury me
I'm not okay, and it's not alright
Won't you drag the lake and bring me home again?"
(Bring Me The Horizon - Drown
Tänään oli taas vaikeuksia nousta ylös, kömpiä pois sieltä peiton alta ja oikeesti tehdä jotain. Meni vähän myöhäseks ja sit aina on syyllinen olo sen takia kun en osaa ees itteeni saada ajoissa ylös sängystä. Ugh. Mutta hei, selvisin kyllä yhestä palaverista, joka kaikesta hermoilusta huolimatta taisikin mennä ihan hyvin. Ehkä saan edes joitain asioita elämässäni pikkuhiljaa johonkin järjestykseen.
Ja kaikenhan pitäis olla hienosti. Paitsi että stressaan ihan kaikesta. Paitsi että pelkkä elämä tuo jo aivan hitosti paineita. Paitsi etten enää pysty pukeutumaan niin kuin tahtoisin, piiloudun vaan mahdollisimman löysien vaatteiden alle, tänäänkin lökärit ja iso huppari vei voiton. Ihan vaan koska kaikessa muussa mitä päälleni puen on niin kovin suuri olo. (Tuntuu kuin olisi vankina omassa kehossaan, joka ei kuitenkaan tunnu omalta laisinkaan. Ja mua pelottaa ettei tää tunne katoakaan koskaan.) Aamupalaksi kolme kuppia kahvia ja kaurapuuroa mustikoilla. Illalla soijajogurtti. En oo saanut muuta kuin turvaruokia tänään alas, mitäs söin eilen enemmän kuin piti. Tää on naurettavaa, mutten kestä itteeni näinkään. Muutenkin, mä inhoan olla mun pään sisällä, ja vielä enemmän inhoan itseäni, sitä minkälainen musta on tullut. Nää ajatukset syö, vie musta sen oikean minän pois. Usein vaan tuntuu etten oo se sama ihminen kuin ennen, ja se häiritsee mua. Ja.."Who will fix me now? Dive in when I'm down?"
No mut onneks on maailman parhaimmat läheiset tukena (ei sekään oo itsestäänselvyys). Ja mua odottaa just kupillinen vanilja-karamelli-teetä jota nauttiessa voin kirjoittaa mahdolliset kipeät ajatukset luonnoskirjaan, voin syventyä siihen kunnes lääkkeet alkaa vaikuttamaan ja pääsen nukkumaan. Ja kuka tietää, ehkä huomenna jaksankin paremmin ?
Ja tiiän kyllä että oikeesti selviän, jos vaan jaksan taistella. Taistelkaahan tekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti