En osaa kirjoittaa tänne enää mistään muusta kuin syömisjutuista. Tosin se johtuu varmasti siitä, että just nyt mun elämässä ei oo mitään muuta.
Luulin että diagnoosi toisi mulle luvan syödä, mutta en olisi voinut olla enempää väärässä. Ihan yhtä kovaa se joku mun päässä kieltää syömästä.
Päivät kiertyy aikalailla syömisen ja syömättömyyden ympärille, kaikki peittyy tän sakean sumun alle enkä mä tunne muuta kipua samaan aikaan.
Ja musta tuntuu että ehkä vaan pelkään liikaa. Pelkään että kadotan tämänkin. Pelkään maailmaa ilman tätä naurettavan lohduttavaa pakokeinoa.
Pakko, ymmärrättekö, pakko pitää kiinni vaikka sattuisikin.Vaikka nyt tuntuu lähinnä vaan siltä, että en osaa sairastaa mutta en parantuakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti