I need you to know, I'm not through the night

Hei taas. Sanokaa jos kirjoitan liikaa. Mutta olen vähän surullinen taas ja odotan unta, niin ajattelin vaikka sitten vähän kirjoittaa jotain.

Eilen uni ei meinannut millään suvaita tulla (ehkä koska sitten just oksensin sen jälkeen kun olin ottanut lääkkeet..) ja tänään heräsinkin vasta

kolmen maissa iltapäivällä, tosi hienoo. Siltikin sängystä nouseminen oli jotenkin ihan liian vaikeaa. Join sit pari kuppia kahvia ja meikkasin siinä

toivossa että se piristäisi, mutta nääh. Tänään en ookaan juuri muuta jaksanut tehdä kuin juoda liikaa kahvia ja ravata vähän turhan usein röökillä.

Veli kyllä tuli tyttöystävänsä kanssa käymään, ihana juttu ja oikeesti piristi oloa. Oloa vaan häiritsi se, että tosiaan mun piti tänään paastota, mutta

jo 22h kohdalla tulikin niin hirvittävän huono olo tässä illalla että lopulta mun oli pakko sittenkin syödä, ja tein itelleni tonnikalasalaattia. Ja sitten
söin vielä jäätelöäkin, kun en kehdannut kieltäytyä kun muakin varten oli ostettu. Joten niin, nyt siispä "vähän" ahdistaa (eikä mun pitänyt edes
oksentaa, mutta ahdistus kävi ihan liian pahaksi joten oli sit pakko,, anteeksi, vihaan itteeni niin helvetisti). Pään sisällä väärät ajatukset huutaa
liian kovaa ja taas vannon etten syö enää koskaan.. ne ajatukset ja tää syyllisyyden tunne, nää tuhoaa mua sisältäpäin, hetki hetkeltä. Mutta pakko
vaan kestää. Mitä muutakaan mä tässä voisin ? Ehkä nyt vaan otan nuo iltalääkkeet ja painun nukkumaan niin pääsen hetkeksi pakoon tätä oloa.

Oon tässä vaan ruvennut miettimään, että miksi mun pitää jotenkin niin kovin todistella tätä syömisongelmaa, miksi mun pitää yrittää näyttää

kaikille (varsinkin hoitoihmisille) että kyllä mä osaan olla syömättä - että osaankin vielä olla sairas. Enkö mä muuten kelpaa ? Vai mikä hitto mua

vaivaa ? Ja tiedän kyllä kuinka säälittävältä kuulostan nytkin. Oon vaan niin väsynyt tähän, kyllästynyt tällaiseen elämään. Ja siltikään en osaa

muuttaa asioita. En uskalla, tää kaikki tuntuu liian turvalliselta - oon niin tottunut tähän. Vaikka tää onkin kamalaa. Tsiisus, mä oon niin hukassa.

Tekisi mieli kirjoittaa teille kaikkia tsemppijuttuja. Mutta jos ei muuta niin ainakin toivon että te edes voisitte paremmin. Keep fighting little soldiers ♡