inspiroidun kaikesta taas
 olenko sittenkin elossa ?
inspiroidun ihmisistä, niistä sanoista, ajatuksista, katseista, lauseista
    ja toisinaan asioista joita ei koskaan sanottu ääneen

inspiroidun aamuviiden tupakasta kesäyössä 
maailma nukkuu hukkuu nukkuu
                  se nukkuu, on unessa, kuin minäkin oloni suhteen
mutta ei se haittaa
kukaan ei kuule, on vaan hiljasta
 ja minä havahdun naurettavan onnellisena siihen että voin kaikessa rauhassa näännyttää itseäni 
kukaan ei voi estää minua, kukaan ei voi pakottaa ja sen tajuaminen tuntuu jotenkin ihan liian hyvältä
       (saan liikaa turvaa ajatuksesta että yksinkertaisesti ihan vain lopettaisin syömisen)
       (ja olenhan niin vitun proana joidenkin mielestä joten miksen sitä sitten tekisikään)
  
  voin piiloutua tämä kaiken taakse, hukkua tähän maailmaan ja olotilaan
  hukkua numeroiden ja väärien ajatuksien keskelle
mut ei se mitään koska näin on turvallista, niin helvetin naurettavan turvallista
                  ja minähän olen tietysti niin yli-ihminen ettei minulle pahaa tapahdu, 
                  minusta vain tulee täydellinen laiha kaunis keiju lasinen enkeli jääprinsessa ihana pieni ja niin vitun fragile

mun valheellinen turva, eikä oo edes paha olla. 
mitä sitten jos katoaisin siinä pikkuhiljaa kun pienenen ? 
     tuntuu että nytkin olen kuitenkin vain savua ilmassa, 
     tupakansavua ilmassa niin kuin niinä öinä kun sinä vielä tahdoit puhua minulle

     nyt on vaan pimeää, kylmää ja pahanmakuista tupakkaa. mutta inspiraation sentään löysin.