ei kai pitäisi lukea vanhoja postauksia tai selata vanhoja kuvia - nyt tunnen oloni vain surulliseksi ja niin kovin valtavaksi. kaikki on muuttunut ihan liikaa
ja silti mikään ei kuitenkaan. ei saisi elää mennyttä, mutta kun juuri tämä hetki sattuu ja on ikävä sitä kaikkea ja sitten ei kuitenkaan. en edes tiedä enää.
niin hirveän sekavaa ja tahtoisin vain päästä tästä sumusta eroon. en osaa edes kirjoittaa yhtä hyvin kuin ennen, ehkä parasta ennen- päiväykseni on jo
mennyt umpeen. minä en ole enää mitään enkä osaa edes elää. mihin ja milloin se kaikki katosi, kaikki se mitä joskus olin ja mihin uskoin ?
nyt on jäljellä enää tyhjä olo, epävarmuus ja kyyneleet jotka meinaavat kohota silmiini väärissä paikoissa väärään aikaan. on vain minä vastaan maailma.
(maailma huutaa korviini mutta leikin etten kuule. ne sanat on teräviä, puhkoo kaiken kauniin ja minä katoan. pysyn hiljaa
eikä kukaan tiedä mitään. mikään ei ole enää mitään. tyhjät silmät ja kasvoille pakotetut hymyt. minä en ole täällä. taisin
jäädä niihin sanoihin kiinni ja nyt olen vain pelkkiä heikkoja kuiskauksia jotka eivät kuulu minnekään. minä en ole mitään.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti