"Sometimes, I hate, the life I made / Everything's wrong every time /Pushing on I can't escape / Everything that comes 
my way / Is haunting me taking its sweet time / Holding on I'm lost in a haze  / Fighting life to the end of my days"

(KORN FT. SKRILLEX AND KILL THE NOISE - NARCISSISTIC CANNIBAL)

Olen se ihminen jota kaikki katsovat eri tavalla kuin ennen. Varovammin, hiukan salaa, arvioiden. Se, jolle ei uskalla enää vuosien jälkeen tulla juttelemaan.

Olen se ihminen joka tipahtikin, joka ei eläkään yhtä normaalisti kuin pitäisi, joka ei selviydykään mukana siinä "normaalissa" ja ennakoitavassa peruselämässä.

Olen se jonka lähellä monet varovat sanojaan, miettivät mitä sanoa vai ollako hiljaa, arvioivat vilkuillen kasvojeni liikkeitä ja hymyilevät hiukan säälivästikin.

Minä olen se ihminen jollaiseksi en ikinä uskonut tulevani. En minä tahtonut itsestäni tällaista. Mutta minkälainen olisin muuten ? Ketä voi määritellä oikeanlaisen ihmisen ?

Mulla on mennyt ihan hyvin. Siedettävästi. Oli mulla eilen hauskaakin, vaikka aamulla kalpeena hiljaa. Tänään ahdistus on ottanut kiinni, menisi vain

pois kokonaan. Huomenna terapia vihdoin hiihtoloman jälkeen. Iltapäivällä myös intervallijaksolle perjantaihin asti. En tiedä, ei mulla oo edes sanoja.

En tiiä mistään mitään, vaikka tietäisinkin niin en osaa kertoa. Liikaa kahvia, pipo päässä, jumitan. Jumitan itseasiassa aivan kaikessa, tuntuu että koko elämässä.

Kohta alkaa yhteishaku, painostus. Väsymys, olenkin taas hukassa. Opettakaa minut hengittämään ja antakaa sitten tehdä se rauhassa. Enhän edes uskalla

ajatellakaan tulevaisuutta tällä hetkellä ! Ehkä olenkin pelkkä pettymys, en mä tiedä enää. "Everything I had, became everything I lost." Niin. Siltä se tuntuu.

(KAIKKI KUVAT FROM: tumblr.com)