(en olisi tahtonut tänä aamuna herätä siitä unesta. se oli niin kaunis, että kun mä heräsin, muhun sattui, kun olinkin hereillä ja taas tässä. mulla oli niin hyvä olla siinä, miksi en vain saanut jäädä siihen..)
mä en jaksa enää esittää. kaikki näkee mun väsyneet silmäni. ulkona paistaa aurinko, mä istun varjossa tai sisällä ja pitkähihainen peittää perhoseni alleen. yritän piiloutua isojen vaatteiden alle, mutta tuntuu että nekin pienenevät hetki hetkeltä. kulisseja ei enää kohta oo, mä oon rikkinäinen ja kaikki sen jo näkee. tää on taas liian tätä, mä en enää osaa tätä, en pysy mukana. anteeksi kun petän aina kaikkien odotukset, anteeksi että oon heikko enkä osaa itse uskoa omiin tsemppilauseisiini. kaikki taitaa vähän pelätä ja niin mäkin. antakaa nukkua vaikka. en mä tiedä. en tiedä en tiedä en tiedä.
I am unstable. niin ne sanoo ja kai mä tiedän sen itekin.
tekee mieli kiroilla. tai huutaa. vaikka eipä se mitään auttaisi. suusta kuuluu vain pihinää enkä mä tunnitse enää itseäni peilistä.
anteeksi jos tää blogin on muuttunut liian masentavaksi teille ettekä jaksa, mä en voi sille mitään. en kuitenkaan aio valehdella miten mulla menee. en enää, kun kaikki kuitenkin jo näkee. jos ei vielä niin ihan varmana kuitenkin kohta, en mä enää osaa näytellä mitään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti