nyt kuuluu: Bring Me The Horizon - Hospital For Souls

"And then I found out how hard it is to really change. Even hell can get comfy once you've settled in.

I just wanted the lonely inside me to leave. No matter how fucked you get, there's always hell when you come back down.

The funny thing is all I ever wanted I already had. There's glimpses of heaven in every day. 

In the friends I have, the music I make, the love that I feel. I just had to start again."

plussia tässä päivässä ? ainakin heräsin kerrankin aamun puolella ja sit vielä ihana äiti teki mulle yllärinä aamupalaa. 

myös luonnoskirjaan syventyminen teki tauon jälkeen hyvää. niin ja uusien hiusten myötä oli hyvä hiuspäiväkin, hah.

mutta pakko kirjoittaa vähän vakavamminkin taas, jotenkin pakko vaan päästä purkamaan nyt päätä.. oon meinaan ihan loppu. taas. vaikka mulla on nyt mennyt paremmin, niin huomaan pienistä asioista kuinka paljon masennus silti vaikuttaa mun arkeen. ihan arkisetkin rutiinijutut on työn takana ja oon vaan niin helvetin voimaton. välillä en tahdo ja varsinkaan vaan edes jaksa nähdä ketään. tahdon vaan olla yksin ja suuren osan ajasta tahtoisin vaan nukkua, niin olisi helpompaa; ei tarvitsisi pusertaa hymyä kasvoille, ei tarvitsisi jatkuvasti yrittää (ei tarvitsisi tuntea tätä kipua). paitsi että vaikka nukkuisin kellon ympäri, niin luultavasti tää väsymys ei siltikään katoaisi yhtään mihinkään. mikään määrä unta ei vie tätä voimattomuuden tunnetta pois, sehän tässä onkin hirveintä. ja mua pelottaa ettei tää tilanne koskaan muutukaan. (etten paranekaan vaikka kuinka yrittäisin.)  että tuun aina olemaan väsynyt, että kaikki tekeminen on hirveän työn takana ja rasitun jo pelkästä elämisestä. entä jos oonkin ikuisesti se sairas ? mua pelottaaaaa, pelottaa niin hitosti. // mutta toisaalta, enhän mä voi sitä millään tietää. niin että kai se vaan on pakko yrittää taistella päivä kerrallaan.

mä oon vähän jumissa, mutta ehkei se haittaa. mulla ei oo kauheesti voimia, mutta ehkei sekään haittaa. mähän elän. riittääkö se ?