My thoughts you can't decode //

tekee mieli kirjoittaa, mutta tuntuu etten sitäkään enää osaa, en ainakaan sillä tavalla kuin tahtoisin. ja oon vähän hukassa tän kanssa.

onko teillä siis muuten mitään toiveita sen suhteen mitä kirjoitan, onko jotain mistä tahdotte lukea/muita postausehdotuksia ?

mutta niin. tänään näin lääkäriä ja polihoitajaa, ihan hyvin meni mutta nuo väsytti mua ihan törkeesti ja vähän rankkoja juttuja.
muutenkin mulla on hirvittävän ristiriitaisia ajatuksia paranemiseen liittyen. ja vaikkei sitä musta näekään, niin kaiken muiden juttujen
lisäksi itseasiassa esimerkiksi sh:sta irtautuminenkin kokonaan kauhistuttaa, vaikka no viime aikoina olenkin taas syönyt ihan liikaa..
muutenkin pää pelästyy heti jos meneekin paremmin. ja nyt siis menee paremmin, jos vaikkapa alkuvuoteen vertaa. hieno juttuhan se
on, mutta kyllä se masennus vielä silti salakavalasti vaikuttaa mun päiviin. ja paraneminen pelottaa aivan helvetisti, sen sanon suoraan.

 oon viime aikoina mm. katsellut paljon vanhoja lempparileffoja, ihan vaan koska ne edelleen saa hymyilemään ja pääsen pakoon edes
toviksi todellisuutta. niiden katsominen pitkästä aikaa on niin nostalgista ja muistoja herättävää - väistämättäkin mieleen palaa silloiset
ajat, se kun olin vielä kunnossa. ehkä olin siinäkin vaiheessa jo vähän kipeä, mutta ei se ollut mitään tähän verrattuna. milloin kaikki
muuttui ?  kuuntelen eräänkin leffan soundtrackia ja mietin - mihin se kaikki oikein katosi ? milloin menin rikki, pirstouduin palasiksi ?
miten musta tuli tällainen ? miksi ? liikaa kysymyksiä, enkä mä löydä vastauksia vaikka tuntuu etten muuta ole tehnytkään kuin etsinyt.

 Neutron Star Collision ja Heavy In Your Arms ja Decode ja monet muut, kuuntelen ne kerta toisensa jälkeen (ja mun tekisi mieli itkeä).