Toinen postaus tänään jo joo, mutta ei voi mitään. Ei mitään kovin tsemppaavaa tekstiä. Piti vaan päivittää. Nimittäin. Kerroin sitten lopulta kuitenkin tänään äidille sen "totuuden" syömisongelmista ja että miltä musta oikeesti tuntuu. Kerroin mm. etten välillä uskalla syödä koska joku mun päässä sanoo että sit pitäisi oksentaa. Äiti onneksi ymmärsi kaiken aika hyvin ja oli tukena ja puhutaan yhdessä asiasta keskiviikkona siellä psykkan polilla. Mutta musta vaan tuntuu niin väärältä. Ei mun olisi kuulunut edes kertoa. Mun pää sanoo etten saa parantua ennen kuin se helvetin diagnoosi lukee taas siellä mun papereissa. Ja kun se on aiemmin lukenut, niin tuntuu etten ole ollut tarpeeksi sairas, en ennen kuin se on takaisin siellä. Tiiän että se on naurettavaa ja jopa säälittävää. Tiiän ettei siinä oo oikeesti mitään järkeä, mutta nää ajatukset on niin vahvoja ja pää huutaa että oon vaan läski joka yrittää leikkiä syömishäiriöistä. Että mun pitäisikin laihtua, ei mun kuuluisi pyytää apua, oon liian lihava sellaiseen. Ainakin tällä hetkellä. Ja että mun pitäisi todellakin siis tehdä sille asialle jotain, pienentyä niin pian kuin vaan mahdollista. Että niin. Mitä hittoa mä oikeesti teen ?
Oon vaan taas niin hukassa. Aina mä palaan näihin samoihin vanhoihin kuvioihin. Kyllä mä oikeasti haluaisinkin syödä ihan vaan normaalisti mutta joku mun päässä huutaa etten saa, ettei mulla ole oikeutta siihen. Ei ainakaan tämän kokoisena. Ehkä jos kevenen niin sitten. Tää on niin tyhmää. Ja tuntuu niin tyhmältä taas edes puhua tästä. Minä olen yksinkertaisesti vain liian lihava. Ehkä tää kaikki johtuukin vaan siitä. Ehkä jos mä pienenen tarpeeksi niin.. niin mitä, mitä sitten tapahtuu ? Kun en mä vittu enää ees tiedä. Anteeksi. Päädyn aina lopulta tähän samaan pisteeseen, pohjalle, ja täältä on jokaikinen kerta niin helvetin vaikea päästä takaisin ylös. Enkä mä just nyt välttämättä jaksaisi edes yrittää.
2 kommenttia:
Mut mitä sen jälkeen tapahtuu, kun sulle tulee taas syömishäiriö diagnoosi ja sit jos meet parempaan suuntaan ja se otetaankin pois sieltä? Aloitatko tän saman jutun sit uudelleen, jotta saisit diagnoosin taas paperille? Miks se diagnoosi merkitsee sulle niin paljon? Tässä elämässä on niin paljon merkityksellisempiä asioita, joita kannattaa tavoitella..
Ja muuten, et todellakaan ole läskiä edes nähnyt, kumpa vain itsekin ymmärtäisit sen. Mutta joka tapauksessa hienoa, että sait kerrottua äidillesi ja toivottavasti ne polillakin osaisivat auttaa sinua jotenkin. ♡
Niin, en ihan oikeesti tiiä.. kun mä en itekään tajua edes että miks se diagnoosi on mulle ku joku pakkomielle. Koska tiiän että eihän siinä oo todellakaan mitään tavoittelemisen arvoista. Mutta mun pää on eri mieltä, se huono puoli antaa mulle käskyjä ja käskee tavoittelemaan ja osoittamaan että on tarpeeksi sairas. Mutta miksi ? Mä en tiedä.
Lähetä kommentti