olen se jota ei katsota silmiin, se jonka kanssa puhuessa varotaan, se jonka vuoksi ollaan varuillaan, se
joka lopulta unohdetaan - minä olen vain se sairas. laitan kuulemma tekoni sairauksieni piikkiin - jos muut näkevät
minut näin, vain diagnooseina, miten osaisin olla muutakaan ? palaan samoihin vanhoihin tapoihini mutta ne tuntuvat
niin kovin turvallisilta, näin olen elänyt jo monta vuotta. "i was in the darkness, so darkness i
became." tämä kaikki ahdistus, tuska sisällä jonka selittämiseen ei riitä enää edes sanat, enkä pääse
pakoon. kiroilen liikaa mutta mä olen vain niin saatanan väsynyt, ymmärtäkää se.
huomenna alkaa sentään nyt sitten päiväosastojakso. voin sanoa että tuli aika hiton hyvään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti