LEARNING TO LIVE AND LET GO.

Poistin aikaisemmin julkaistun postauksen, jotenkin se tuli niin eri muodossa kuin olisin halunnut. Jokatapauksessa, terapeutin sanat tänään herätti mua taas ja mä tajusin, että oon itse se, joka on mun paranemisen tiellä, ei kukaan muu. Mun pitää antaa itselleni se lupa parantua. Koska tää tie ei vie yhtään mihinkään muualle kuin tyhjään elämään työkyvyttömänä ilman mitään - tai kuolemaan. Se on karu totuus. Ja mä haluan elämän.

Mitä muuta kuuluu tällä hetkellä kuin paranemismyönteistä fiilistä ? Liikaa ruokaa, paljon kahvia, edelleen rakkautta näihin lävistyksiin ja jopa hetkittäistä tyytyväisyyttä ulkomuotoon jos valtavuusoloja ei lasketa. Väsymys pysyy tiukasti kiinni, mutta tänään heräsi taas ajatus siitä että ehkä selviänkin. Käytiin myös perhetutun kanssa varaamassa uudet tatuointiajat (!!), eli jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu, niin ensi kuussa oon taas yhtä tatuointia rikkaampi. Itelle ainakin tuo vielä lisää tsemppifiilistä, jos nyt tosiaan vaan onnistuu kuin olis tarkoitus.

Haluaisin kirjoittaa vaikka ja mitä, mutta en jotenkin saa sanoja oikeaan muotoon. Inspiraatiota kyllä riittäisi. Hömm. Nojoo, eiköhän tää postaustahtikin ala taas tästä vilkastumaan kun olokin on taas selkempi, että be aware. 

Huomenna edessä on taas viikon tauon jälkeen päiväossa, tuntuu jopa ihan mukavalta näin tällaisen pienen "loman" jälkeen.

Nyt otan itelleni kupin kahvia, piirrän vähän ja nautin ajasta äipän kanssa. Ei kummempia, paremmin nyt menee kuin viime tekstin aikana, ja toivottavasti tää olotila jatkuisikin. Staying strong !