kamalaa tuulta keskustassa joka saa kiroilemaan
myöhässä olevia paikallisbusseja, ratikoita joita en koskaan käytä ja joskus jopa vr:ää
mulla on ikävä niitä ihmisiä
sitä kun kukaan ei tuijota
ja niin monia vielä löytämättömiä seikkailuja
mulla on ikävä niitä ihania pieniä ja suuria ihmisolentoja jotka sinne jäi
mutta ennen kaikkea kuitenkin myös sitä että kukaan ei tunne
siellä mä tunnen olevani jotenkin eri tavalla vapaa
ja voin eksyä niin monta kertaa kuin vain tahdon, niin moneen paikkaan vain kuin voin
siellä mä en ole ketään tai mitään mutta kuitenkin juuri se minä,
en jumissa vaan kaikkialla missä vain tahdon tai sitten en missään
en tiedä saako tästä mitään selvää, mutta mä ikävöin helsinkiä. aina kun haistan sen tuoksun ja tunnen viiman kasvoilla ja näen kiireiset ihmiset, mun joka solu ikävöi sinne. se on kamala ja ihana, liikaa ja liian vähän, se ei oo mitään ja se on kaikkea, mutta sen takia mun sydän kai sinne jäikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti